ETUSIVU      TIETOA KOPSASTA     AJANKOHTAISTA      TONTTIPÖRSSI      YHTEYSTIEDOT      KYLÄSEURA     KYLÄTOIMINTAA    LINKIT      SEURANTALO      VIERASKIRJA

 

*********

   KOPSAN  KYLÄSEURA RY

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2006

 YLEISTÄ
Kopsan kyläseura ry, joka on Oulun Maaseutukeskuksen jäsenyhdistys, vastaa Kopsan kylätoiminnasta yhdessä naisjaoston kanssa. Naisjaostolla on oma johtokunta ja oma toimintasuunnitelma, mutta talous on yhteinen kyläseuran kanssa. Kyläseura ylläpitää Kopsan seurantaloa, järjestää erilaisia tapahtumia ja talkoita sekä toimii kaikin tavoin kyläläisten edunvalvojana. Lähes koko kylän aikuisväestö kuuluu jäsenenä kyläseuraan. Raahen ja Pattijoen yhdistymissopimukseen sisältyvät lupaukset uuden Raahen maaseudun kehittämisestä näyttävät ainakin Kopsan osalta jääneen tyhjiksi puheiksi. Koulun elämä jatkuu vuoden kerrallaan ja kirjasto lakkaa toimimasta kesäkuussa. Kyläseura on saanut sekä SOFY-rahaa että Raahen kaupungin maaseudun kehittämisrahaa, mutta toisella kädellä kaupunki ajaa alas kylän elintärkeitä toimintoja.   

KOKOUKSET
Kyläseuran puheenjohtaja kutsuu johtokunnan koolle tarpeen vaatiessa, yleensä 5-6 kertaa vuodessa. Kyläseuran ja naisjaoston yhteinen vuosikokous pidetään maaliskuussa. Kyläseuran edustajat osallistuvat kylien yhteisiin kokouksiin ja muihin tilaisuuksiin, jotka liittyvät maaseudun kehittämiseen.
 

 TIEDOTTAMINEN
Tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista tiedotetaan kylätiedotteella, ilmoitustaululla, paikallislehtien järjestöpalstalla ja Kopsan kotisivuilla www.kopsa.net.
 

 TAPAHTUMIA
Perinteiset tapahtumat: talvipäivät, joulunalusmyyjäiset, joulujuhla – kaikki yhteistyössä koulun kanssa, jos koulu jatkaa toimintaansa jossain muodossa. Otetaan vastaan kulttuurilautakunnan tarjous järjestää Pekanpäivien iltatilaisuus Kopsan seurantalolla. Osallistutaan Raahessa  syyskuussa pidettävien Pohjois-Pohjanmaan kyläpäivien 2006 järjestelyyn mm. tarjoamalla Kopsan seurantaloa käyttöön.
 

HANKKEITA, TALKOITA
Kuivaamon korjaaminen kierrätys- ja varastotilaksi saatetaan loppuun. Perinteiset kylän siivoustalkoot järjestetään toukokuussa, samoin seurantalon suursiivous. Yhteistyössä Maaseutukeskuksen kanssa suunnitellaan ns. ”kyläkävely”, joka tähtää oman kylän maisemien tarkasteluun uusin silmin ja mahdollisesti uusien liikuntareittien perustamiseen. Pururata pitää kunnostaa. Tärkein haaste vuodelle 2006 on lisätä seurantalon vuokrakäyttöä. Aktiivisen mainostamisen lisäksi pitäisi investoida ainakin juhlakatoksen hankkimiseen. Myös kuivaamosta voitaisiin luoda sopivalla rekvisiitalla maalaisromanttinen vuokratila. ”Ruotsin kirpputori” järjestetään huhti/toukokuussa. Osallistutaan kylien yhteisiin hankkeisiin ja ajetaan kylän yhteisiä asioita ja kyläläisten aloitteita johtokunnan harkinnan ja kyläseuran voimavarojen puitteissa. Pienempiin kuluihin ja hankintoihin anotaan SOFY-rahaa, suurempiin hankkeisiin (esim. ulkoilureitin perustaminen) haetaan EU-rahaa tai Raahen kaupungin maaseudun kehittämisrahaa.
 

 SEURANTALO
Kyläseura vastaa seurantalon ylläpidosta. Seurantalon vuokrakäyttöä on pakko pystyä lisäämään käyttökustannusten kattamiseksi.

 

*********

 

KOPSAN KYLÄSEURA RY

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2005

YLEISTÄ
Kopsan kyläseuran toiminnan ahkerin jakso ajoittuu syys- ja lokakuulle, jolloin tehtiin kuivaamon remontti pääosin valmiiksi ja valmistettiin kolme linja-autopysäkkiä kaupungin toimittamista materiaaleista. Kuivaamoremonttiin saatiin avustusta maaseudun kehittämisrahoista. Seurantalon ylläpitoon ei  saatu ulkopuolista käyttöavustusta vuonna 2005, ja kaksi vuokratulolähdettä (4H-kerho, nuorten ilta) on jäänyt pois ja muutenkin toiminta oli enemmän yhteisöä palvelevaa (talkoomuonitukset, yleisötilaisuuksien kahvitukset jne) kuin taloudellista voittoa tavoittelevaa, niin että kulunut vuosi oli lievästi tappiollinen. Kyläseuran taloudellinen tilanne on kuitenkin edelleenkin hyvä. Uskollisten talkoomiesten ja –naisten joukko on kyllä olemassa, mutta kylän asukasmäärään nähden lukumäärä on melkoisen pieni ja kyläseuran järjestämissä tilaisuuksissakin tuntuu joskus olevan enemmän ulkopuolisia kuin kyläläisiä. Naisjaoston aktiivinen toiminta on edelleenkin leimaa antava piirre Kopsan kyläseuran toiminnassa, myös varainhankinnassa.  Koulun kanssa on tehty enemmän yhteistyötä kuin ehkä koskaan aikaisemmin. 


KYLÄSEURAN JOHTOKUNTA

Kyläseuran puheenjohtajana toimi Eila Uurinmäki, sihteerinä Liisa Honkakoski ja rahastonhoitajana Aino-Liisa Mattila. Johtokunnan jäsenet olivat Hannu Tanskala, Pirjo Piispanen, Tapio Linna, Viljo Pihlajakoski, Pentti Nordström, Mauri Yliniemi, Katja Mehtälä ja Tuula Kellola. Tilintarkastajat olivat Tarja Mattila ja Anja Taskila, varalla Sari Tuomikoski ja Matti Heiskanen. 
 

KOKOUKSET
Kyläseuran johtokunta kokoontui  3 kertaa. Vuosikokous pidettiin 15. maaliskuuta.
 

 TIEDOTTAMINEN
Kylätiedote jaettiin kaikkiin talouksiin yhteensä 9 kertaa. Monistamiskuluihin on saatu SOFY-rahaa. Tiedottamiseen käytettiin lisäksi kylän omaa ilmoitustaulua sekä järjestöpalstaa Raahen kylät ry:n palstalla. Kopsalla on omat kyläseuran ylläpitämät kyläsivut osoitteessa www.kopsa.net

 
KYLÄSEURAN JÄRJESTÄMÄT TILAISUUDET

Naisten hyvän olon ilta syyskuussa (naisjaosto), myyjäiset lokakuussa ja joulukuussa, yhteinen joulujuhla koulun kanssa.
 

TALKOOT
Toukokuussa siivottiin kylää, heinäkuussa siivottiin seurantalo ja pystytettiin lentopalloverkko koulun kentälle, syyskuussa urakoitiin kuivaamon remontin kimpussa ja lokakuussa valmistettiin kolme linja-autopysäkkiä.
 

MUU KYLÄSEURAN JÄRJESTÄMÄ TOIMINTA
Tanssikurssi kokoontui pari kertaa toukokuussa. Heinäkuussa toimeenpantiin romunkeräys yhteistyössä PLP-metallin kanssa (kyläseura saa osan tuotosta).


KURSSIT, TIEDOTUSTILAISUUDET
Huhtikuussa seuralla oli  TE-keskuksen jne. järjestämä yleisötilaisuus maaseutumaiseman hoidosta ja erityistukien hakemisesta, heinäkuussa jätevesi-ilta ja lokakuussa tiedotustilaisuus siirtoviemäristä. Turvallista erityisruokaa asiakkaalle-kurssi kokoontui neljä kertaa. Lisäksi seuralla oli myös useita muita kokoontumisia, joissa kyläseura oli yhtenä toimijana.

 
YHTEISTYÖTÄ
Kopsan kyläseura ry on Raahen kylät ry:n jäsen ja kyläseuran edustaja osallistuu kokouksiin mahdollisuuksien mukaan. Kyläseuran rahastonhoitaja Aino-Liisa Mattila on toiminut Raahen kylät ry:n sihteerinä. Merikaupunkimessuilla kyläseuralla oli oma osasto Raahen kylät ry:n teltassa. Koulun kanssa vuonna 2005 oli useita yhteistyöhankkeita: liikuntakerho lapsille kesällä ja lentopallopaikan rakentaminen koulun kentälle, tietokonekerho aikuisille koulun tiloissa, kyläseuran sihteerin pitämä englannin kerho 4.-6.-luokkalaisille koululla ja yhteinen joulujuhla. Naisjaoston naisia osallistui koululaisten puolukkaretkeen ja kyläseuran edustaja osallistui koulun kukkasipulitempaukseen. Kumpikin tilaisuus sai huomiota paikallislehdessä. Kyläseuran puheenjohtaja on osallistunut mm.Raahen kaupungin tietoimikunnan kokouksiin, jätevesineuvojakoulutukseen, SOFY-kokouksiin ja Maaseutukeskuksen järjestämään taloushallintokoulutkseen.
 

SEURANTALO
Seurantalolla oli vuonna 2005 yhteensä 90 käyttökertaa. Seuran siivouksesta huolehtii 21 henkilön vapaaehtoisten siivousrinki. Seurakunnan päivä- ja kyläkerhot kokoontuivat seuralla yhteensä 30 kertaa (heinäkuussa myös seurakunnan kesäjuhla), Raahe-opiston käsityöpiiri kokoontui syyslukukaudella 9 kertaa. Yksityisiä koko talon vuokratilaisuuksia oli neljä kertaa. Verenpaineen mittausta oli tarjolla kuukauden ensimmäisenä maanantaina.

 

*********